Nuoren itsetuntoa kehittävä työkirja 1 LADATTAVA pdf
Työkirja on rakennettu niin, että nuori pääsee pohtimaan itseään erilaisin keinoin.
Työkirjassa lähdetään liikkeelle ajatuksesta “Kuka minä olen?” ja ketä perheeseeni ja lähipiiriini kuuluu.
Lisäksi työkirja tarjoaa erilaisia tehtäviä, jossa pohditaan mm. omia luonteenpiirteitä, missä minä olen hyvä, mitä muut kertoisivat minusta sekä viikkokalenterin jonne voi kirjoittaa viikon onnistumisia.
Työkirja tsemppaa nuorta myönteiseen ajatteluun itsestään. Myönteinen ajattelu voi pelastaa silloin, kun tuntuu että kaikki vastustaa.
Työkirjaa nuori saa täyttää omaan tahtiinsa ja työkirja tarjoaa paikan omille ajatuksille.
Työkirja tarjoaa myös erilaisia tapoja kertoa itsestään. Esimerkiksi luovuuden avulla voi olla helpompi ilmaista itseään, kuin kirjoittamalla.
Ostaessasi työkirjan, saat sen ladata välittömästi käyttöösi.
Kasvatusalan ammattilaisten tekemä.
Digitaalinen tuote.
Tuotteen kopiointi ehdottomasti kielletty.